Satu Ernvall

Tietoja

Satu Ernvall

@satu
Viiden lapsen kotiäiti. Housewife and mother to five children.

UusiOpracom?

Satu Ernvall 14.05.2019 20:44 ( 7 päivää sitten )

Kalahuivi

Tämän huivin tekemisen ajatus lähti poikani aina avoimena pilkottavasta kaulasta.. Halusin siis tehdä hänelle jonkin hauskan kaulahuivin.

Etsin ideoita eri paikoista ja lopulta löysin erään hieman tätä muistuttavan huivin josta idea alkoi itää. Sopi tämä kala ajatus todella hyvin, koska poikani on innokas kalastaja.

Lisäksi halusin yhdistää tuon aaltokuvion tähän huiviin. Aloitin siis suunnittelemaan aaltokuviota. Mutta pah suunnitelmille, kyllästyin alkuunsa ja niin tuumasta toimeen vaan, kyllä se siitä..

Aluksi aaltojen oli tarkoitus kulkea ihan toiseen suuntaan, mutta totesin tehdessä että huivista tulisi ihan liian leveä. Niinpä suunnitelma muuttui siinä silmänräpäyksessä ja yhtäkkiä kuvio kulkikin toiseen suuntaan. Tietysti lopputoteutuskin muuttui samalla hieman. Sen siitä saa kun lähtee vaan jonkin ajatuksen perusteella tekemään..

No eipä minua ennenkään ole yhtäkkinen suunnitelmien muuttuminen hätkähdyttänyt. Varsinkaan kun kerran mitään tarkempia suunnitelmia ei edes ollut. Niin tyypillistä minua..

Muutaman hetken aaltokuvion valmistumisen jälkeen mietin miten oikein jatkaisin. Päädyin vain jatkamaan päästä ja sen jälkeen siirtyisin pyrstöön. En nyt tiedä kuinka oikeaoppisesti kaikki sujui, mutta kyllä se kalaa ainakin muistuttaa. Lopuksi lisäsin viellä silmät. Ja niinpä tuli kaulahuivi valmiiksi.

0

Leave a Reply

Please Login to comment
  Subscribe  
Notify of

Opracom

Pin It on Pinterest